Jaan Kaplinski

Jaan Kaplinskin runovalikoima
Ilta tuo takaisin kaiken



Jaan Kaplinski (1941-2021) oli aikansa kansainvälisesti tunnetuin virolainen runoilija ja 60-luvun kirjallisen sukupolven keskeinen edustaja. Hän oli aktiivinen keskustelija ja kulttuurivaikuttaja myös Suomessa. Runojen lisäksi hän kirjoitti romaaneja, esseitä ja keskustelukirjoja. Suomeksi häneltä on aiemmin ilmestynyt kymmenkunta teosta.

Ilta tuo takaisin kaiken kattaa Kaplinskin mittavan uran kuusi vuosikymmentä. Runot on suomentanut virosta Anja Salokannel ja venäjästä Pauli Tapio.

Kaplinski tuli suomalaisten runon ystävien tietoisuuteen 1984, jolloin valikoima hänen runojaan ilmestyi Anja Salokantelen kääntämänä kirjassa Sama meri kaikissa meissä (Otava 1984). Teos merkitsi Kaplinskin läpimurtoa länteen, sillä pian sen jälkeen valikoima julkaistiin myös ruotsiksi, norjaksi ja englanniksi.

Uutuusvalikoiman pohjana on juuri Sama meri kaikissa meissä, jota Anja Salokannel on täydentänyt lähes neljänkymmenen viime vuoden aikana ilmestyneestä runotuotannosta. Mukana on runoja Kaplinskin kahdesta venäjäksi kirjoittamasta kokoelmasta. Vuosina 2014 ja 2017 ilmestyneet kokoelmat ovat kumpikin saaneet Venäjällä merkittävän kirjallisuuspalkinnon.

Kaplinskin runoutta sävyttää filosofisuus ja assosiaatio. Luonto ötököineen ja kasveineen on vahvasti läsnä hänen runoissaan. Kaplinskin tuotantoa voikin luonnehtia myös ekorunoutena – hän pohti luonnon kestokykyä jo kauan ennen nykyisiä ekologisia painotuksia. Jaan Kaplinski osallistui myös Viron itsenäistymiseen johtaneeseen kansanliikkeeseen ja toimi 1990 luvulla kansanedustajana Viron Riigikogussa.

Ilta tuo takaisin kaiken sisältää virolaisen kirjallisuudentutkijan Mart Väljatagan esipuheen ja Anja Salokanteleen jälkisanat, jossa hän  valottaa Kaplinskin elämänvaiheita ja omaa suhdettaan runoilijaan. Teoksessa julkaistaan uudestaan Kaplinskin teoksessa Olemisen avara hiljaisuus (1982) ilmestynyt essee Mitä runous on? (suom. Juhani Salokannel).


Jaan Kaplinski
Ilta tuo takaisin kaiken

Kirjailija: Jaan Kaplinski
Kirjan nimi: Ilta tuo takaisin kaiken
Kieli: suomi
Suomennos: Anja Salokannel ja Pauli Tapio
Esipuhe: Mart Väljataga
Jälkisanat: Anja Salokannel
Lisäksi: Jaan Kaplinskin essee Mitä runous on? (teoksesta Olemisen avara hiljaisuus, 1982, suom. Juhani Salokannel)
Julkaisuvuosi: 2021
ISBN: 978-952-7302-08-8
Sivumäärä: 550
Hinta: 35 € (sis. alv) + toimituskulut