Tekijä: Tommi Parkko

Tõnu Õnnepalun Mitta julkaistiin suomeksi

Palkittu virolaiskirjailija Tõnu Õnnepalu on julkaissut sekä proosaa että runoutta. Õnnepalun neljäs runokokoelma Mõõt (Mitta) ilmestyi vuonna 1996. Nyt teos on suomennettu kokonaisuudessaan. Kirja aloittaa samalla Kustannusliike Parkon nykyrunouden julkaisusarjan.

Mitta-kokoelman on suomentanut Katja Meriluoto, joka on aiemmin kääntänyt virosta mm. Jaan Kaplinskin, Elo Viidingin ja Mathuran runoja. Kirjan laajuus on 90 sivua. Teoksen ulkoasusta vastaa Terhi Adler.

Palkittu virolaiskirjailija tunnetaan myös Suomessa

– Oikeastaan ei ole kovin monta kirjailijaa, jota ilman nykyvirolaista kirjallisuutta olisi vaikea kuvitella. Tõnu Õnnepalu (s. 1962) on kuitenkin yksi noista harvoista, hän on omalla tavallaan sivuuttamaton. Jos häntä ja hänen kirjojaan ei olisi, jokin olisi perustavanlaatuisesti toisin, silloin virolaisesta nykykirjallisuudesta pitäisi puhua erilaisin painotuksin, kuvailee kirjallisuudentutkija Mart Velsker Tõnu Õnnepalua Mitta-kokoelmaan kirjoittamissaan jälkisanoissa.

Mitta on kirja rakkaudesta, seksuaalisuudesta, syyllisyydestä ja siitä vapautumisesta. Se linkittyy saumattomasti länsimaisen kulttuurin peruspilareihin. Kokoelma alkaa lähes post-apokalyptisesta näystä keväisellä merenrannalla. Mystiikka, jonka hämärään paisteeseen koko teos kietoutuu ei käy lukijalle ylivoimaiseksi, sillä kirjoittaja palaa aina kielellisten ja käsitteellisten vyörytysten jälkeen konkreettiseen, arkeen, tähän ja nyt: pihalle katajapensaan varjoon lukemaan kirjaa tai ullakkokerroksen suunnitelmaa luonnostelemaan.

– En osaa kutsua Mittaa runokokoelmaksi, vaan näen sen yhtenäisenä runoelmana. Oikeastaan kuulen sitä lukiessani ja suomentaessani taustalla musiikkia. Teos voisi olla libretto johonkin nykyklassiseen sävellykseen. Kuulen kaikuja Arvo Pärtin tuotannosta, urut ja puhallinsoittimet, jäidenlähdön ja allien äänet, kertoo puolestaan teoksen suomentaja Katja Meriluoto.

Tõnu Õnnepalu on yksi tunnetuimmista virolaisista nykykirjailijoista. Hän on julkaissut teoksiaan myös salanimillä Emil Tode ja Anton Nigov. Mitta julkaistaan nyt suomeksi ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan, aiemmin siitä on julkaistu osia Raija Hämäläisen suomentamana runokokoelmassa Kirje maalta (NyNorden, 2011). Õnnepalun esikoisteos oli runokokoelma Jõeäärne maja (1985). Vuonna 1993 ilmestyi salanimellä Emil Tode valtavan suosion saanut ja 14 kielelle käännetty romaani Piiririik (Enkelten siemen suom. Juhani Salokannel). Õnnepalu on toiminut myös kääntäjänä ja toimittajana ja virontanut mm. Albert Camus’ta, Marcel Proustia ja Fernando Pessoaa.

Kustannusliike Parkko on runoilijana, tietokirjailijana ja luovan kirjoittamisen opettajana tunnetun Tommi Parkon käännösrunouteen erikoistunut kustantamo. Sen ensimmäinen kirja oli syksyllä 2018 ilmestynyt valikoima Eugenio Montalen runoja Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole (suom. Hannimari Heino). Kustantamon tavoitteena on julkaista vuodessa 3–4 kirjaa, jotka edustavat sekä runouden klassikoita että nykyrunoutta.

Lisätietoja ja arvostelukappaleet:
tommi@parkkokustannus.fi
www.parkkokustannus.fi

 

Tõnu Õnnepalu: Mitta (Suom. Katja Meriluoto)
Kustannusliike Parkko 2019.
ISBN: 978-952-7302-01-9. 90 s.
30 € (sis. alv) + toimituskulut

Hyvä kirjallisuuden ystävä,

olet lämpimästi tervetullut kirjanjulkistustilaisuuteen tiistaina 16.4.2019 klo 18.00 alkaen. Paikkana on Eesti Maja – Viro-keskus, Sörnäisten rantatie 22 C.  Tilaisuudessa julkistetaan Tõnu Õnnepalun runokokoelma Mitta (Mõõt, 1996).

Kirja ilmestyy nyt kokonaisuudessaan suomeksi. Sen on suomentanut Katja Meriluoto ja kustantanut Kustannusliike Parkko. Tilaisuudessa ovat paikalla kirjailijan lisäksi kustantaja ja suomentaja.

Tule mukaan kohottamaan lasillinen ja juhlistamaan uutta runosuomennosta! Klikkaa itsesi Facebook-tapahtumaan: https://www.facebook.com/events/758055597905264/

Lämpimästi tervetuloa!

Kustannusliike Parkko
Suomen Viro-yhdistysten liitto
Tuglas-seura
Viro-instituutti
Viron suurlähetystö

Joskus kirja järisyttää oman olemisen rakenteita ensilukemalla. Sain virolaisen Tõnu Õnnepalun (s. 1962) runoteoksen Mõõt (Mitta) käsiini pian sen ilmestymisen jälkeen, vuonna 1996. Emil Toden pseudonyymillä ilmestynyt kirja nousi heti elämäni vaikuttavimpien lukukokemusten joukkoon.

Halusin suomentaa sen, suomensinkin. Oli kuitenkin ehkä hyvä, että varhaiset käännökseni tuhoutuivat yhdessä vanhan tietokoneeni kovalevyn kanssa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin palatessani Mitan maailmaan voin huomata, että kyse on aikaa kestäneestä, ajattomasta tekstikokonaisuudesta.

Ja kyse on nimenomaan kokonaisuudesta. En oikein osaa kutsua Mittaa runokokoelmaksi, vaan näen sen yhtenäisenä runoelmana. Oikeastaan kuulen Mittaa lukiessani ja suomentaessani taustalla musiikkia. Teos voisi olla libretto johonkin nykyklassiseen sävellykseen. Kuulen kaikuja Arvo Pärtin tuotannosta, kuulen urut ja puhallinsoittimet, jäidenlähdön ja allien äänet. ”Männyt kukkivat. Kärsimystä ei ole”, Õnnepalu kirjoittaa.

Mitta on kevään kirja. Lihan kevätoratorio. Mitta on myös kirja rakkaudesta, seksuaalisuudesta, syyllisyydestä ja siitä vapautumisesta. Se linkittyy saumattomasti länsimaisen kulttuurin peruspilareihin. Kristinusko, antiikin kultturi, Jung, kvanttifysiikka – kaikilla näillä on roolinsa runoelmassa.

Mitta alkaa lähes post-apokalyptisesta näystä keväisellä merenrannalla. Mystiikka, jonka hämärään paisteeseen koko teos kietoutuu, ei käy lukijalle ylivoimaiseksi, sillä kirjoittaja palaa aina kielellisten ja käsitteellisten vyörytysten jälkeen konkreettiseen, arkeen, tähän ja nyt: pihalle katajapensaan varjoon lukemaan kirjaa tai ullakkokerroksen suunnitelmaa luonnostelemaan. Juuri niin kuin sävellyksessäkin on koskensa ja suvantopaikkansa.

Monesti runokokoelmaan tarttuessaan lukija avaa kirjan summittaisesti ja lukee runon sieltä, toisen täältä. Antaisin Mitan lukijoille neuvon malttaa mielensä, aloittaa lukeminen ensimmäiseltä sivulta ja edetä näin järjestelmällisesti loppuun. Sillä tavoin teoksen kertomus, kasvu, runoelman kaunis kaari ja katarttinen lopeutus hahmottuvat parhaiten.

Tõnu Õnnepalu – Emil Tode, Anton Nigov – on palkittu kirjailija, joka on julkaissut sekä proosaa että runoutta. 1980-luvulla Õnnepalu opiskeli Tarton yliopistossa kasvitiedettä ja ekologiaa ja työskenteli biologian ja kemian opettajana. Tämän jälkeen hän on toiminut vapaana kirjailijana, kääntäjänä ja toimittajana. Õnnepalu on virontanut mm. Albert Camus’ta, Marcel Proustia ja Fernando Pessoaa. Õnnepalun esikoisteos on runokokoelma Jõeäärne maja (1985). Vuonna 1993 ilmestyi Emil Toden nimellä valtavan suosion saanut ja 14 kielelle käännetty romaani Piiririik (Enkelten siemen, suom. Juhani Salokannel). Nyt ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan suomennettu Mõõt on tekijän runoteoksista neljäs.

Minulla on ollut ilo ja etuoikeus aina suomentaa vain sellaisia tekstejä, jotka ovat koskettaneet minua ja joista olen itse nauttinut. Aiemmin olen kääntänyt virosta mm. Jaan Kaplinskin, Elo Viidingin ja Mathuran runoja. Runouden suomentaminen, mahdottomaksikin sanottu tehtävä, on minulle sekä kiperä haaste että riemukas temmellyskenttä.

Katja Meriluoto

Tue Tõnu Õnnepalun Mitta-kokoelman julkaisemista ostamalla se etukäteen Mesenaatin kautta.

https://mesenaatti.me/campaign/?id=1075#single/view

Kustantamon tämän vuoden ensimmäinen kirja on virolaisen Tõnu Õnnepalun Mitta-kokoelma. Sen suomentaa Katja Meriluoto. Kirja ilmestyy maaliskuussa ja aloittaa Kustannusliike Parkon nykyrunouden sarjan.

Tõnu Õnnepalu on yksi tunnetuimmista virolaisista nykykirjailijoista. Hän on julkaissut teoksiaan myös salanimillä Emil Tode ja Anton Nigov. Õnnepalun neljäs runokokoelma Mõõt (Mitta) ilmestyi vuonna 1996. Teoksen suomentaja Katja Meriluoto on aiemmin kääntänyt muun muassa Jaan Kaplinskia, Elo Viidingiä ja Mathuraa.

Mitta on kirja rakkaudesta, seksuaalisuudesta, syyllisyydestä ja siitä vapautumisesta. Se linkittyy saumattomasti länsimaisen kulttuurin peruspilareihin. Teos tuo mieleen Walt Whitmanin runon Laulu itsestäni teoksessa Leaves of grass. Kristinusko, antiikin kulttuuri, Jung, kvanttifysiikka – kaikilla näillä on roolinsa runoelmassa.

Tänä vuonna perustetun Kustannusliike Parkon ensimmäinen kirja, valikoima Eugenio Montalen runoja, julkaistiin 26.8. Runokuu-festivaalin yhteydessä Helsingissä. Kaksikielinen teos Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole esittelee italialaisen nobelistin tuotantoa ensimmäistä kertaa näin laajasti suomeksi. Kirjan runot on valikoinut ja suomentanut runoilija, suomentaja Hannimari Heino.

Eugenio Montale (1896 – 1981) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975. Aiemmin Montalelta on käännetty suomeksi vain yksittäisiä runoja mm. antologioissa 12 Nobel-runoilijaa sekä Italian runoutta 1900-luvulta.

Montale on eurooppalaisen 1900-luvun runouden merkittävimpiä ääniä. Häntä pidetään italialaisen modernismin, ”hermetismin” yhtenä pääedustajana. Suuntauksista huolimatta Montalen runous liikkuu sulkeutuvien ja avautuvien, tunnistettavien ja unenkaltaisten, järjestystä murtavien tilojen välillä. Ligurian karusta rannikkomaisemasta on Montalen myötä tullut jo myytti.

Uusi valikoima sisältää Montalen keskeisimpiä runoja hänen seitsemästä kokoelmastaan vuosilta 1918 – 1980. Lisäksi mukana on Montalen elämänvaiheisiin ja runouteen johdattava esipuhe. Valikoiman on koostanut ja suomentanut Hannimari Heino, joka on aiemmin kääntänyt muun muassa Giuseppe Ungarettia, Italo Svevoa ja Claudio Magrisia ja toimittanut italialaisen nykyrunouden antologian Miten paljon teistä täällä näkyy (Kustannusliike Nihil Interit, 2006).

Uusi kustantamo keskittyy käännösrunouteen

Kustannusliike Parkko on runoilijana ja tietokirjailijana sekä luovan kirjoittamisen opettajana tunnetun Tommi Parkon yritys. Parkon tavoitteena on julkaista muutama käännösrunovalikoima vuodessa. Hän on erityisen kiinnostunut Suomessa vähemmän harrastetuista Euroopan alueista, kuten itäisen ja keskisen Euroopan runouksista.

Kustantamotoiminnasta Parkolla on kokemusta jo 1990-luvulta, jolloin hän julkaisi viitisentoista käännöskirjaa Kustannusliike Nihil Interit nimissä.

– Tällä hetkellä haasteena on kustantamokentän muutos, sillä käännösrunouden julkaiseminen on romahtanut. Ehkä juuri siksi tarvitaan uusia näkemyksiä ja toimintamalleja, joita pienkustantamoni voi tarjota. Pienten toimijoiden merkitys runouden kustantajina kasvaa, Parkko uskoo.

Parkon toiminta runouden parissa ja taustavaikuttajana on monipuolinen. Hän on ollut mukana perustamassa mm. Runoyhdistys Nihil Interitiä, Runouslehti Tuli&Savua, Osuuskunta Poesiaa sekä Runoviikko- ja Runokuu-festivaaleja. Parkolta ilmestyvät ensi vuoden alussa myös neljäs runokokoelma Hamilton-manaatin vaikea elämä (Aviador) sekä runoutta popularisoiva tietokirja Runous, rakkaudella (Avain).

Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole
Valikoinut ja suomentanut Hannimari Heino
Kustannusliike Parkko 2018, n 300 sivua.
978-952-7302-00-2

Tervetuloa teoksen Tuo minulle auringonkukka – Portami il girasole julkistustilaisuuteen sunnuntaina 26.8. klo 14.00 Helsingin Talvipuutarhaan (Hammarskjöldintie 1 A).

Suomentaja Hannimari Heino ja teoksen kustantaja, runoilija Tommi Parkko keskustelevat Montalesta. Näyttelijä Davide Giovanzana lukee Montalea italiaksi, Heino suomeksi.

Hannimari Heino on runoilija ja suomentaja, jonka viimeisin runokokoelma Syklejä.Herbaario ilmestyi tänä vuonna (ntamo). Heino on suomentanut lukuisia italialaisia kirjailijoita, etenkin italialaista runoutta. Davide Giovanzana on työskennellyt näyttelijänä, teatteriohjaajana sekä -pedagogina eri maissa.

Tilaisuuden järjestävät yhteistyössä Kustannusliike Parkko, Runokuu, Talvipuutarha ja Italian kulttuuri-instituutti.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
tommi@parkkokustannus.fi
www.parkkokustannus.fi

Kustannusliike Parkon ensimmäinen kirja on Eugenio Montalen runovalikoima.

Runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko on perustanut nimeään kantavan, käännösrunouteen keskittyvän kustannusliikkeen. Kustannusliike Parkon ensimmäinen kirja on italialaisen Eugenio Montalen (1896 – 1981) käännösrunovalikoima. Kirja ilmestyy elokuussa 2018 runoilija ja kääntäjä Hannimari Heinon suomentamana.

Runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja Tommi Parkko on perustanut nimeään kantavan, käännösrunouteen keskittyvän kustannusliikkeen. Kustannusliike Parkon ensimmäinen kirja on italialaisen Eugenio Montalen (1896 – 1981) käännösrunovalikoima. Kirja ilmestyy elokuussa 2018 runoilija ja kääntäjä Hannimari Heinon suomentamana.

Eugenio Montale on italialainen runoilija, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975. Montalen runoja on aiemmin ilmestynyt suomennoksina antologiassa Tuhat laulujen vuotta.

Parkon tavoitteena on julkaista käännösrunoutta eri kielistä ja erilaisia runouteen liittyviä projektikirjoja, pari kirjaa vuodessa. Hän on erityisen kiinnostunut Suomessa vähemmän harrastetuista Euroopan alueista, kuten itäisen ja keskisen Euroopan runouksista.

Käännöskirjojen ohella kustantamo julkaisee erilaisia runouteen liittyviä projektikirjoja, kuten antologioita, poeettisia tekstejä ja runouteen liityviä tietokirjoja. Kokonaisia runokokoelmia kustantamo ei julkaise. Aiemmin Parkko on julkaissut käännösrunoutta Kustannusliike Nihil Interitin nimissä.

Tommi Parkko on monipuolinen runouden puolestapuhuja, runoilija, tietokirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Parkko on julkaissut kolme runokokoelmaa, joista viimeisin on Pelikaani (Savukeidas 2011) ja kolme tietoteosta. Niistä tuorein on vuonna 2016 ilmestynyt luovan kirjoittamisen oppikirja Intohimoa ja millimetripaperia (Avain).

Italialainen runoilija Eugenio Montale (1896–1981) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1975. Häntä pidetään italialaisen 1900-luvun runouden yhtenä suurimpana nimenä. Montalen varhaistuotantoa hallitsevat kotimaakunta Ligurian maisemat, jotka muodostavat omanlaisensa välimerellisen aution maan. Montale-valikoiman koostaa ja kääntää runoilija ja suomentaja Hannimari Heino, joka on aiemmin suomentanut muun muassa Giuseppe Ungarettia ja toimittanut italialaisen nykyrunouden antologian Miten paljon teistä täällä näkyy (Kustannusliike Nihil Interit, 2006).

Käännösvalikoima painottuu Montalen neljään ensimmäiseen kokoelmaan Seepian rankoja (Ossi di Seppia, 1925), Tilaisuuksia (Le Occcasioni, 1939), Myrsky ja muuta (La Bufera e altro, 1956), Täysi (Satura 1971). Lisäksi mukana on runoja Montalen kolmesta myöhäiskokoelmasta.

Lisätietoja:
tommi@parkkokustannus.fi
www.parkkokustannus.fi

Eugenio Montale on kiistatta yksi Italian 1900-luvun runouden moderneista klassikoista. Rakkaus klassikkoon ei silti syty aina ensisilmäyksellä, etenkään jos minun ja klassikon välissä tungeksii kasapäin sellaisia sanoja kuin ”suuri”, ”keskeinen”, ”yksi merkittävimmistä”, ”Danten veroinen”, ”Nobel-runoilija”.

Kipinä voi jäädä leimahtamatta ja monumentti peittää ihmisen joka kirjoittaa siltä toiselta, joka häntä lukee. Löytämisen ilo hukkuu jonnekin kirjallisuusinstituution pauhuun, enkä kuule puhetta, joka kantautuu melkein sadan vuoden takaa tähän päivään, minulle.

2000-luvun alussa aloin paremmin kuulla pauhun läpi. Otollinen hetki päästä lähemmäs Montalea tuli, kun käänsin kaksi hänen 1920-luvulla kirjoittamaansa runoa, jotka kuultiin Avantin konsertissa sopraanosävellyksinä. Nyt mietin, että nuo Porvoon kivikirkossa kiirineet Hyönteiskotelo (Crisalide) ja Talo meren rannalla (Casa sul mare) osoittautuivat merkityksellisemmiksi kuin osasin aavistaakaan. Ne lennättivät minut paitsi Montalen runouden fyysis-sielullisiin maisemiin, Ligurian rosoiselle rannikolle myös itse musiikkiin, joka oli alkujaan oopperalaulajaksi aikoneelle Montalelle ehkä se tärkein runouden innoittaja ja säkeiden sysijä.

Montalea suomentaessani tunnen kulkevani runouden ajattomassa ytimessä, kun musiikki kantaa sanoja niiden semanttisen merkitystason tuolla puolen. Minun ei tarvitse ensin ymmärtää pelkkää sanallista, voin vain kuunnella. Jo siinä alkaa tapahtua, runon rytmi sulautuu minunkin rytmeihini. Säännöllistä mittaa milloin mukailevat, milloin rikkovat ja varioivat säkeet kantavat kaikuja harmoniasta, mutta iskevät siihen samalla kiilaa ja säröjä.

Ehkä minut valloittivatkin juuri nuo elämisen säröt, kadonneet yhteydet ja toisaalta yritys palauttaa ne. Vahvimmillaan ne tuntuvat Montalen kolmessa ensimmäisessä kokoelmassa Seepian kuoria (Ossi di Seppia), Tilaisuudet (Le Occcasioni) sekä Myrsky ja muuta (La Bufera e altro). Rikkinäisyyden tunnot ja toisaalta akuutti tarve löytää pakotie (tai verkon revennyt silmukka tai aukko muurissa) kumpuavat ihmisyyden ikiaikaisista kerrostumista toisaalta eksistentiaalisina, toisaalta ihmiskunnan historiallisiin vaiheisiin kytkeytyneinä.

Kerta toisensa jälkeen Montalen runous lumoaa minut sillä veteen piirretyllä viivalla, joka kulkee haltioitumisen ja illuusioista luopumisen välillä. Kosmisuus ja (ihmisen) surkastuva luonto kiertyvät toisiinsa kuvin, jotka vetävät mukanaan johonkin, kenties kauneuteen, joka ei tikahdu itseensä: ”Me liikumme hiukkasten / helmiäishohteessa joka lepattaa, / säihkeessä joka silmämme / sumentaa ja meitä hiivuttaa.”

Montalen kanssa huojahtelen kynnyksellä, jossa monenlaiset olemisen ja näkemisen tavat, epävarmuudet ja varmuudet läpäisevät toisensa: ”…kuin tuo kallioseinämä / jossa näet purkautuvaa / pilvien lankaa… ”

Liike häilyy, vallitsee rajan tuntu. Montalea suomentaessa se on ollut hyvä kohta katsoa sisään ja ulos, niin taakse kuin eteenkin. Ja ottaa taas yksi askel.